Soini, Can ja Zyskowicz magneetteina

eeuu-005

…Tänään oli harvinainen päivä, sillä minulla oli ilo olla poliittisessa tilaisuudessa, jossa oli väkeä tupa täysi. Itse asiassa niin täysi, että meidän piti aivan aluksi vaihtaa sali suurempaan! Rikhardinkadun kirjastossa oli onneksi sali, jonne mahtui istumaan noin 50-60 henkilöä, kun kuulijoita oli kaiken kaikkiaan 80. Henkilökunnan kohteliaalla avustuksella ja kirjastonjohtajan ystävällisellä luvalla saimme siirtyä isompaan tilaan. Porukka istui kotoisasti portailla ja lattialla ja meidän äänessä olevien yllätykseksi vieläpä kuunteli herkeämättä koko 1,5 tuntia.

Kyseessä oli siis minun ja Timo Soinin EU-vaaliväittely, jonka veti 30 vuotta kansanedustajana toiminut ystäväni Ben Zyskowicz. Keskustelu oli asiallista ja sujuvaa. Niitä erojakin toki löytyi ja kovasti – olemme Timon kanssa erittäin, erittäin monesta asiasta aivan eri mieltä. Kunnioitan kuitenkin Timon tapaa puhua asioista suoraan. Hän on lämmin ihminen, jonka kanssa on helppoa keskustella mistä tahansa asioista, myös niistä vaikeista ja erottavista kysymyksistä. Ben oli loistava puheenjohtaja ja suuri kiitos hänelle!

Aiheena oli EU. maahanmuuttopolitiikka ja politiikan kolmas aika. Paikalla oli yleisön joukossa myös toimittajia Helsingin Sanomista, STT:ltä ja Almamediasta. Lehtikuva räpsi kuvia.

Tilaisuuden jälkeen eräs miellyttävä nainen tuli tervehtimään minua ja sanoi, että on aina äänestänyt aivan toista puoluetta, mutta nyt minua kuultuaan harkitsee uudelleen. Kiitos paljon palautteesta, jota monet muutkin tulivat antamaan, sain upeata kannustusta.

Olen kirjoittanut blogiini useita juttuja, mutta ne kököttävät luonnosarkistossa, sillä kuvien lataaminen niiden yhteyteen ei ole onnistunut. Tämän blogauksen lataan kuitenkin, tuli kuva mukaan tai ei. Kuvan on ottanut Tumppi Varonen, suuret kiitokset! Myös ystäväni Sanna Vallinen otti kuvia, ne ovat nähtävillä Facebook-kannattajaryhmässäni. Tunnelma oli upea, kiitokset siis vielä kerran kaikille paikalla olleille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.